Aivan ihana sää sunnuntaikävelylle, aurinko paistoi koko päivän. Tuuli juuri sopivasti, ei tullut liian lämmin. Näitä päiviä lisää, niin syksystäkin voi nauttia!☀
sunnuntai 22. syyskuuta 2019
perjantai 20. syyskuuta 2019
Kaunis on aamu
Aurinkoista huomenta! Nyt oli viime yötä kylmempi yö, mutta aamu edellistä kauniimpi. Käväisin aamutuimaan joitain kuvia ottamassa. Olipa paikalle ehtinyt jo muutama muukin kaunista auringonnousua kuvaamaan😊
torstai 19. syyskuuta 2019
Sumuinen syksyn aamu
Viime yö oli kylmin tämän syksyn öistä, -1. Ilma tuntuu tottumattomasta ihan liian kylmältä. Hyvin on vielä muistissa lämpimät kesäpäivät, ikävä on kesää.
keskiviikko 18. syyskuuta 2019
Vielä jaksaa kukkia🌸
Vielä joitain löytyy, syksyn viimeisiä kukkia. Väri on aika näyttävä, kun muutoin ympäristö jo aika kellastunutta.
tiistai 17. syyskuuta 2019
Syysaamu Hämeenlinnassa
Mihin ihmeeseen tää kaikki aika kuluu? Kesä meni ja syksykin jo hyvässä vauhdissa. On päiviä, kun sataa kaatamalla eikä ulos huvittaisi mennäkään ja on päiviä, kun syksy on kauneimmillaan ja houkuttelee kävelylle.
Sadekuuroja ja rankkoja sellaisia on ollut nyt tosi tiheään, mutta tänä aamuna oli sateetonta, aika viileä keli, mutta aurinkoinen.
Sadekuuroja ja rankkoja sellaisia on ollut nyt tosi tiheään, mutta tänä aamuna oli sateetonta, aika viileä keli, mutta aurinkoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Päivän sana on vesi...aamulla mattopyykillä, päivällä auton pesu. Illalla suihkulähteiden äärellä ja iltamyöhään uimassa. Nyt on hyvä olla🤗...
-
Hatanpään arboretumissa käyty kuten perinteisesti joka kesä. Hiukan ehkä paras kukkaloisto oli jo hiipumaan päin, mutta olihan vielä kaunist...
-
En vaan ikinä kyllästy näihin auringonlaskuihin. Taivaan värit hämmästyttää jatkuvasti vaihtelevuudellaan, siinä kai syy. Kirkkaat aurinkois...