lauantai 25. huhtikuuta 2020

Päivä patikointia

Eilen ulkoilua koko päivä, kaksi patikkareittiä: Iso Vuorijärvi Orivedellä ja Siikaneva Ruovedellä. Iso Vuorijärven reitti on osittain kovinkin kallioista ja kivan haasteellista. Piste i:n päälle on riippukiven alla oleva suojaisa nuotiopaikka, joka sijaitsee lisäksi aivan veden äärellä.👍
Siikaneva on nimensä mukaan soista. Reitillä on vuorotellen pitkospuita ja polkuja, siis vaihtelua sopivasti. Oli mukava päivä ulkoilla, vähän tuulista, mut enimmäkseen aurinkoista. Yhteensä 15 km patikoitiin.🙂

Iso Vuorijärveltä viisi ekaa kuvaa:





                       
Siikanevalta alemmat kuvat:





torstai 23. huhtikuuta 2020

Joutsenet aamu-uinnilla

Monena aamuna tää pariskunta on ollut aivan rannan tuntumassa. Tänäänkin, mutta oitis lähtivät karkuun kuvaajaa, juuri ehdin kuvat napata. Kaikki ei näemmä välitä julkisuudesta.😊





tiistai 21. huhtikuuta 2020

Siniset vuokot

Sinivuokot kukkii nyt tosi runsaasti...oiskohan niiden määrä lisääntynyt vai muutenko vaan huomaan ne nyt paremmin? Niiden sinisyys on kaunista vielä muuten harmaan luonnon keskellä.💙


sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Hetki ennen lumisadetta

Pienen hetken aamutaivas näytti tänään tältä. Hetkessä taivaan täydeltä lunta, mutta ehdin kuin ehdinkin kuvata utuisen ja jännän värisen aamuruskon.




torstai 9. huhtikuuta 2020

Aikainen aamu

Tänään taivas pilvessä ja tihkusadetta hiljalleen, mut aika lämmin ilma kumminkin. Kiireisenä ei oikein ajallaan ehdi näitä kuvia, joten tässä kuva toissa-aamulta, kun aurinko nousi.

Talvi ei vielä hellitä

Oonpas minä kokonaan unohtanut tän blogin! Nyt kuitenkin yön hiljaisina hetkinä ehdin kai pari kuvaa laitella. Kevät oli jo kovaa kyytiä tul...