perjantai 30. huhtikuuta 2021

Rapolanharjua

Eilen perinnemaisemissa sinivuokkoja etsimässä, sinivuokkojen lisäksi löytyi valkovuokkoja ja keltavuokkoja. Keltavuokkoja en muistaakseni olekaan luonnossa milloinkaan nähnyt enkä tiennyt niiden kasvavan Rapolan harjumaisemissa. Kiva yllätys🙂.





lauantai 24. huhtikuuta 2021

Räntäinen aamu

Yövuoron päätteeksi räntäsadetta uhmaten kävin kuvaamassa nää söpöt kevään kukkaset. Ei ne kylmästä kelistä olleet moksiskaan, vaan kauniisti  kukkivat välittämättä tuulesta ja sateesta.







tiistai 20. huhtikuuta 2021

Muroleen kanava

Viikonlopun aikana ehdittiin myös ajella pitkin pitäjää. Oon aina halunnut nähdä Muroleen kanavan, nyt sitten sen näin. Vieressä kohisi Murolekoski. Komeet oli maisemat.






Irti arjesta

Päätettiinpä lähteä ex tempore viikonloppua viettämään maalle. Mökin vuokraaminen ei ollutkaan niin helppoa, tosi kysyttyjä tuntuvat olevan. Teiskosta kumminkin löytyi vapaa mökki. 

Kelihän oli mitä parhain, aurinkoa ja lämmintä. Ihan rennosti oltiin vailla suunnitelmia, saunottiin ja uitiin. Ja yötaivaalla oli komeat revontulet, vau!








tiistai 6. huhtikuuta 2021

Talvi ei hellittänytkään

Niin kauniit päivät ja yhtäkkiä paluu talveen. Tänä aamuna melko talvisissa maisemissa aamuvuoroon. Enää ei kuitenkaan ole niin talvisen pimeää.



Riippusiltojen lenkkiä

Yli 30 vuotta, kun viimeksi "riipparit" oon kiertäny. Olipa hauska kulkea nuoruusaikojen lenkkireittiä uudelleen ja kelihän oli mitä kaunein vielä pari päivää sitten.






Talvi ei vielä hellitä

Oonpas minä kokonaan unohtanut tän blogin! Nyt kuitenkin yön hiljaisina hetkinä ehdin kai pari kuvaa laitella. Kevät oli jo kovaa kyytiä tul...