tiistai 28. tammikuuta 2020
Luminen aamu Tampereella
Enpäs minä tänne näemmä mitään ehdi, mut tänään kumminkin. Pitkästä aikaa Tampereella koulutuksessa. Aamulla oli talvinen sääkin, mutta päivän mittaan muuttui loskaiseksi. Muutaman kuvan nappasin tännekin.
perjantai 10. tammikuuta 2020
Ei hullumpi talvi
Kyllä ihania aamuja ja iltoja on nyt meille suotu...komea kuutamo valaissut tienoota. Eikä auringonlaskussakaan mitään vikaa ole. Jotenkin keväinen tuntu, miten voikaan olla niin?😄
maanantai 6. tammikuuta 2020
Illan hämärissä
On joitain juttuja, mitä en koskaan kyllästy ihailemaan: auringonnousu, auringonlasku ja illan sininen hetki. 💜💙
lauantai 4. tammikuuta 2020
Aurinko laskee nätisti
Tänään on ollut taas tuulista ja lumen ja rännäntapaista on tullut melki pyryttämällä. Toissapäivänä oli kuitenkin pitkästä aikaa aurinkoinen iltapäivä, oikeastaan vasta auringonlaskun aikaan. Nää kuvat on samalta päivältä, kolme eri järveä. Kuvat tulee nyt kiireistä johtuen vähän viiveellä.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Kesäiset kelit syyskuussa
Olipahan ihana lomaviikko: aivan mahtavan kesäiset kelit syyskuun alkuun. Hyvä oli lomailla, uida, saunoa ja rentoutua poreissa. Taas jaksaa...
-
Päivän sana on vesi...aamulla mattopyykillä, päivällä auton pesu. Illalla suihkulähteiden äärellä ja iltamyöhään uimassa. Nyt on hyvä olla🤗...
-
Hatanpään arboretumissa käyty kuten perinteisesti joka kesä. Hiukan ehkä paras kukkaloisto oli jo hiipumaan päin, mutta olihan vielä kaunist...










