Miten nopeasti aika rientääkään, juhannustakin jo juhlittu. Mutta onpahan ollut ihania hellepäiviä ja kerrankin komee juhannussää.🔥
keskiviikko 30. kesäkuuta 2021
tiistai 22. kesäkuuta 2021
Iltauinnilla töiden jälkeen
lauantai 19. kesäkuuta 2021
Hellepäivää Evolla
Olipahan hyvä sää patikoinnille. Vaikka oli hellettä, oli myös tuulta, joka vilvoitti ihanasti. Hyttysiä oli enempi alkumatkasta, joten hyttysmyrkky oli enemmän kuin tarpeen. Sorsakolun laavulla sitten makkaranpaistoa ja mikä parasta, uimaan! Yli kahdeksan kilometrin lenkki tuli tehtyä, mikä on ihan hyvä yövuoron ja lyhyiden aamupäiväunien jälkeen.
maanantai 14. kesäkuuta 2021
Alppiruusuja ihailemassa
Sunnuntaina käytiin kävelemässä Elimäellä Mustilan arboretumissa. Muutama muukin oli päättänyt tehdä samoin, melkeinpä poluilla oli ihmisiä ihan ruuhkaksi asti. Atsaleat oli jo lopettelemassa kukkimistaan, alppiruusut taas oli kukassa, mutta näyttäis kukkivan vähän vaatimattomasti tänä kesänä. Komeita kukintoja silti löytyi, tässä muutama.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2021
Kesäkuun ekana
Nyt kun kesä virallisesti alkoi, niin uimaanhan sitä on mentävä...vesi tuntuu kyllä aluks hyytävän kylmältä.
-
Päivän sana on vesi...aamulla mattopyykillä, päivällä auton pesu. Illalla suihkulähteiden äärellä ja iltamyöhään uimassa. Nyt on hyvä olla🤗...
-
Hatanpään arboretumissa käyty kuten perinteisesti joka kesä. Hiukan ehkä paras kukkaloisto oli jo hiipumaan päin, mutta olihan vielä kaunist...
-
En vaan ikinä kyllästy näihin auringonlaskuihin. Taivaan värit hämmästyttää jatkuvasti vaihtelevuudellaan, siinä kai syy. Kirkkaat aurinkois...