Parasta aikaisissa aamuissa on auringonnousut. Samakin maisema on joka aamu erilainen, aina omalla tavallaan kaunis.🤩
maanantai 28. syyskuuta 2020
Kuun valossa kotiin
Eilen iltavuorosta kotiin...taivaalla jännän punertava kuu. Kovin äkkiä nyt tulee toi pimeys, ei tähän vielä ole tottunut.
sunnuntai 27. syyskuuta 2020
Joutsenet uintiseurana
Tänä iltana pitkästä aikaa uimassa. Joutsenperhe ei antanut uimarien ollenkaan häiritä, vaan vuorotellen pesivät itseään ahkerasti.
perjantai 25. syyskuuta 2020
Syksy värittää vähitellen
Tänään oli yllättävän lämmin sää näin syyskuiseksi, villatakki oli ihan liikaa. Puut värittyy ruskan moniin sävyihin niin omaan tahtiinsa, osa vielä aivan vihreitä ja muutama jopa jo pudottanut lehtensä.
perjantai 18. syyskuuta 2020
Aamun taivas
On nää syysaamut kauniita, värit tuolla taivaalla vaihtelee työmatkan aikana jatkuvasti. Kuvat pari aamua sitten.
Maarianhaminassa
Tänä vuonna ehdin vielä toisenkin kerran Ahvenanmaalle. Säät suosi jälleen, auringonpaistetta saatiin lähestulkoon koko reissun ajan.
tiistai 8. syyskuuta 2020
Maisema kuin vesivärimaalaus
Olipa tänä aamuna nättinä aamutaivas, taivaanranta kuin vesivärillä maalailtu. Syyskuun viilenevät aamut jaksaa, kun työmatkalla näin upeat maisemat, aina vaihtuvat värit. Samakin maisema on aina niin erilainen🙂.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Päivän sana on vesi...aamulla mattopyykillä, päivällä auton pesu. Illalla suihkulähteiden äärellä ja iltamyöhään uimassa. Nyt on hyvä olla🤗...
-
Hatanpään arboretumissa käyty kuten perinteisesti joka kesä. Hiukan ehkä paras kukkaloisto oli jo hiipumaan päin, mutta olihan vielä kaunist...
-
En vaan ikinä kyllästy näihin auringonlaskuihin. Taivaan värit hämmästyttää jatkuvasti vaihtelevuudellaan, siinä kai syy. Kirkkaat aurinkois...